Tietoa Hailuodosta

Tietoa Hailuodosta 900x350

Koko saari kansallismaisemana

Hailuoto on Perämeren suurin saari. Se on kohonnut merestä noin 2000 vuotta sitten. 1800-luvulle saakka Hailuoto muodostui kolmesta erillisestä saaresta, jotka maan kohoaminen liitti yhteen. Maan kohoaminen jatkuu edelleen noin yhdeksän millimetrin vuosi vauhtia ja ennen pitkää saari on kiinni mantereessa. Saari on muovautunut vuosituhansien ajan aaltojen, virtauksien, jään sekä tuulen vaikutuksesta. Hailuodon uniikki rakennettu maisema ja luonnonolosuhteet ovat nostaneet Hailuodon ainoaksi kansallismaisemaksi kokonaisena kuntana Suomessa. Silmänkantamattomiin jatkuvat dyynihiekkarannat, kuohuva meri, puhtaat mäntymetsät ja laajat jäkäliköt luovat saaren ainutlaatuisen ympäristön. Hailuodon luonto on arvokas ja sitä pyritään säilyttämään tuleville sukupolville erilaisten suojeluohjelmien avulla. Suojelukohteina ovat sekä linnut, ranta-alueet että erikoiset harjumuodostumat. Maannousemarannikko elää ja muuttuu jatkuvasti ja muodostaa siten oman elävän suojelukohteensa.

Perinteiden saari

Saarella on ollut asutusta jo noin tuhat vuotta. Kalastus on luonnollisesti ollut tärkeä elinkeino, kuten myös maatalous. Asukkaita on ollut 1800-luvun lopussa enimmillään noin 2000. Asukasluku laski 1960- ja 1970-luvuilla. Vuonna 1980 väkiluku oli alle 900, mutta on noussut siitä ja on nyt noin tuhannen asukkaan luokkaa. Hailuodon rakennettua ympäristöä leimaa hyvin säilynyt talonpoikainen rakentaminen, idylliset punaiset kalastajakylät sekä perinteikäs kulttuuri. Saaressa vierailijaa odottavat kylän maalaismiljöö, jota hallitsevat peltoaukeat ja viehättävät talonpoikaisrakennukset. Hailuodon oma neule – tikkuri tunnetaan maailmalla ja sen tarinaa ja käyttötarkoitusta pidetään yhä suuressa kunniassa.

Taiteilijoiden saari

Hailuoto tunnetaan kulttuurisaarena ja ensimmäiset taiteilijat saapuivat Hailuotoon jo 1910-luvulla. Saarella vierailee monen eri taiteen lajin harjoittajia ammentamassa inspiraatiotaan, aina muusikoista, maalareihin ja runoilijoihin asti. Saaressa taide on vahva osa identiteettiä ja kulttuuri on nostettu yhdeksi saaren tärkeimpiä elementtejä. Kesäinen Hailuoto tunnetaan laadukkaista kulttuuritapahtumista. Joka kesä saaressa järjestetään muun muassa Bättre Folk- kulttuurifestivaalit, Hailuodon Teatterifestivaalit ja Hailuodon Musiikkipäivät.

Unohtumattoman saapumisen saari

Hailuoto sijaitsee 30 minuutin lauttamatkan päässä Oulunsalosta. Lautta kulkee noin puolen tunnin välein mantereen ja saaren välillä ympäri vuoden. Talvella Hailuotoon pääsee kelien salliessa Suomen pisitä virallista Jäätietä pitkin. Jäätiellä on mittaa noin 10 kilometriä ja se on auki talven olosuhteiden mukaan, yleensä huhtikuuhun saakka. Tiellä on tarkat turvallisuus säädökset, sillä ei saa ohittaa eikä pysähtyä. Jään paksuutta mitataan 150 mittauspisteen avulla ja tien kuntoa huolletaan sekä valvotaan koko sen aukiolon ajan. Kesäisin saareen voi saapua omalla veneellä tai vaikka meloen.

 

 

Asukkaita n. 1000
Pinta-ala n. 200 km2
Etäisyys Ouluun 50 km
Lauttaväylän pituus 6,8 km
Lauttamatkan kesto 25 min
Saaren läpi kulkevan tien pituus 30 km

Katso Hailuodon kunnan talous- ja tilastotietoja täältä.