Voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille suositellaan kolmen annoksen rokotussarjaa. Tutkimusten mukaan voimakkaasti immuunipuutteisilla vaste kahden rokotteen sarjalle jää usein puutteelliseksi. Kolmas rokoteannos täydentää heidän suojaansa.
Rokotussarjan kolmas annos voidaan antaa, kun toisesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään 2 kuukautta.
Kolmas rokoteannos annetaan ensisijaisesti samaa valmistetta kuin toinen rokoteannos, ellei sille ole lääketieteellistä estettä. Myös mikäli kunnassa ei ole saatavilla samaa rokotevalmistetta, voidaan rokotussarja jatkaa loppuun käyttäen toista rokotevalmistetta.
Ryhmään kuuluvat sairaudet ja tilat on lueteltu alla, mikäli kuulut ko. ryhmään, voit varata rokotusajan kolmannelle koronarokotteelle terveyskeskuksen ajanvarausnumerosta 0206306060 ma-pe 8-16.
Voimakkaasti immuunipuutteisiksi katsotaan seuraavat ryhmät:
Elinsiirto
Ryhmään kuuluvat henkilöt, joille on tehty elinsiirto.
Kantasolusiirto
Ryhmään kuuluvat ne henkilöt, jotka ovat saaneet kantasolusiirron enintään kolme vuotta sitten ja henkilöt, joilla kantasolusiirto on tehty jo aiemmin ja joiden immunosuppressiivinen käänteishyljinnän estolääkitys jatkuu.
Vaikea tai keskivaikea synnynnäinen immuunipuutos
Ryhmään kuuluvat henkilöt, joilla on vaikea tai keskivaikea perinnöllinen immuunipuutos. Ryhmään kuuluvat esimerkiksi tavallista vaihtelevaa immuunipuutosta sairastavat (CVID), rusto-hiushypoplasiapotilaat ja DiGeorgen oireyhtymää sairastavat. Ryhmään eivät kuulu lievemmät, väestössä yleisemmät poikkeavuudet, kuten IgA-vaje tai -puutos, mannoosia sitovan lektiinin puutos tai komplementtitekijä C4:n osittainen vaje.
Immunosuppressiivinen syöpähoito
Ryhmään kuuluvat solunsalpaajahoitoa vuoden sisällä saaneet henkilöt sekä leukemian tai lymfooman monoklonaalista vasta-ainehoitoa edellisen kahden vuoden aikana saaneet henkilöt. Tähän ryhmään kuuluvat myös CAR-T-soluhoidon saaneet.
Autoimmuunisairauksien hoito immunosuppressiivisilla biologisilla lääkkeillä tai JAK-estäjillä
Ryhmään kuuluvat muun muassa selkärankareuma, nivelreuma, niveltulehdukset, haavainen paksusuolentulehdus, Crohnin tauti ja psoriaasi, jos kyseistä sairautta hoidetaan biologisella lääkkeellä tai JAK-estäjällä. Biologisista lääkkeistä tällaisia ovat erityisesti rituksimabi ja okrelitsumabi. Ryhmään eivät kuulu pelkästään kortikosteroidilääkitystä käyttävät henkilöt.
Dialyysi ja vaikea krooninen munuaisten vajaatoiminta
Ryhmään kuuluvat henkilöt, jotka saavat dialyysihoitoa tai joiden munuaisten hiussuonikerästen suodatusnopeus eli GFR on alle 15.
Pitkälle edennyt tai hoitamaton HIV
Ryhmään kuuluvat HIV-positiiviset henkilöt, joilla CD4-auttajasolutaso on alle 200 x 10E6 solua /l.
Lääkärin arvioima muu vaikea-asteinen immunosuppressiivinen tila.