Terveyskeskuksen aulatilassa vaihtuvia taidenäyttelyitä

Hailuodon terveyskeskuksen tiloihin on avautunut galleria, jossa tullaan näkemään vuosittain 3-4 vaihtuvaa näyttelyä. Myös Hailuodon koulun oppilaat saavat kerran vuodessa oman näyttelyn teoksilleen. Idea terveyskeskuksen  galleriasta hyvinvoinnin lisäämiseksi sai alkunsa hailuotolaiselta hoivatilasuunnittelija Ulla Autiolta ja Hailuodon kunnan perusturvajohtaja Pia Piispanen tarttui ideaan. Galleria avautui huhtikuussa.

– Lähtöajatus on, että taide kuuluu kaikille. Hailuodossa on paljon myös harrastelijataiteilijoita, joten taiteen esillepanon paikkoja tarvitaan, toteaa Ulla Autio.

Galleriassa on parhaillaan esillä valokuvaaja Vesa Vainionpään teoksia kesäkuun loppuun. Vainionpää on hailuotolainen valokuvaaja ja esillä on luonto- ja maisemakuvia.  Seuraavaksi näyttelytilassa nähdään taiteilija Asko Heikuran grafiikkaa ja loppuvuodesta esille pääsevät koulun oppilaiden työt.

Näyttelytilaa voivat hakea teoksilleen niin  harrastelija- kuin ammattitaiteilijat. Näyttelytilaa omille teoksille vuodelle 2023 voi anoa vapaamuotoisella hakemuksella sähköpostitse kulttuurisihteerin kautta: sanna.roukala@hailuoto.fi