Siikamarkkinoiden uusi ilme on nyt julkaistu!

Hailuodon Siikamarkkinat uudisti logonsa tänä vuonna järjestettävien 30. Siikamarkkinoiden kunniaksi. Uusi ilme on Hailuodon kunnan kuntastrategiankin ilmeen suunnitelleen taiteilija Lauri Ahtisen käsialaa. Ahtinen on ollut Sarjakuva-Finlandia-tunnustuspalkinnon ehdokkaana teoksellaan Eropäiväkirja 2020.

Uutta ilmettä suunniteltiin pitkään, jo viime vuodesta saakka, ja se on nyt saanut lopullisen, julkaistavan muotonsa.

– Siikamarkkinoiden logo on pitkään pysynyt samanlaisena, lähes muuttumattomana, joten nyt haluttiin tehdä jotain uutta ja erilaista. Logossa perinteinen ilme yhdistyy moderniin luoden raikkaan visuaalisen kokonaisuuden. Mielestäni se kuvaa hyvin Siikamarkkinoita ja sitä, mihin suuntaan haluamme olla niitä viemässä tästä syksystä eteenpäin. Tarkoituksena on palauttaa Siikamarkkinat kalatapahtumaksi, jossa näkyvät lisäksi paikallisuus sekä käsityöt, toteaa Hailuodon kunnan viestintä- ja markkinointisuunnittelija Annukka Loukola.

Uudistuneeseen ilmeeseen kuuluu varsinaisen logon lisäksi myös myytävissä tuotteissa, kuten kangaskasseissa, käytettävä Siika-logo.

– Suunnitteluvaiheessa kuva oli herättänyt mielenkiintoa, sillä näytti siltä kuin siika olisi liikkunut. Sen vuoksi se valikoitui mukaan Siikamarkkinoiden ilmeeseen, Loukola kertoo.

Hailuodon 30. Siikamarkkinoita vietetään 8.-9.10.2022, ja myyjähaku on auki 31.8.2022 asti. Voit ilmoittautua myyjäksi sähköpostitse: siikamarkkinat@hailuoto.fi.