Koronarokotukset edistyvät Hailuodossa hyvin. Tällä hetkellä kunnassa rokotetaan kaikki vuonna 1991 sekä sitä aiemmin syntyneet kuntalaiset. Yhteensä 596 kuntalaista on saanut ensimmäisen rokotteensa ja rokotuskattavuus on 62 prosenttia. Ensimmäisen rokotteen osalta tälle viikolle on saatu rokotettu kaikki rokotteen haluavat vuonna 1961 ja sitä ennen syntyneet kuntalaiset. Toisen rokotteen osalta rokotuskattavuus on 13,8 prosenttia ja rokotteen on saanut yhteensä 147 kuntalaista.
*Valmiusaste ilmoitettu rokotteen haluavien kuntalaisten osuudesta
**Luku ilmoitettu kaikista Hailuodossa rokotetuista, myös sote-henkilöstö
Koronarokotusten ajanvaraus on siirtynyt 1.6. alkaen hoidon tarpeen arviointiin. Tähän asti koronarokotusten ensimmäisten annosten ajanvaraus on tehty terveydenhoitajan numerosta.
HOIDON TARPEEN ARVIOINTI VASTAA PUHELINNUMEROSTA 020 6306060. PUHELUUN VASTAA PIHLAJALINNA.
Rokotukset käynnissä, ensimmäisen rokotteen osalta:
- Perusterveet 1962-1971 syntyneet kuntalaiset
- Perusterveet 1972-1976 syntyneet kuntalaiset
- Perusterveet 1991 ja sitä ennen syntyneet kuntalaiset
Valmis:
- Koronapotilaita hoitava Sote-henkilöstö
- Ikäihmisten ympärivuorokautisen hoivan asukkaat
- 1941 ja sitä aiemmin syntyneet + omaishoitajat
- 1951 ja sitä aiemmin syntyneet + omaishoitajat
- 18-69 -vuotiaat, joilla on koronavirusinfektiolle erittäin voimakkaasti altistava taustasairaus
- 18-69 -vuotiaat, joilla on koronavirusinfektiolle voimakkaasti altistava taustasairaus tai tila
- Perusterveet vuonna 1956-1952 syntyneet kuntalaiset.
- Perusterveet vuonna 1957-1961 syntyneet kuntalaiset
*Valmiusaste ilmoitettu rokotteen haluavien kuntalaisten osuudesta
**Luku ilmoitettu kaikista Hailuodossa rokotetuista, myös sote-henkilöstö