Liikuntahalli- ja kuntosalivuorot

Liikuntahalli ja kuntosali sijaitsevat koulukeskuksella, Luovontie 61, 90480 Hailuoto. Liikuntahallilla ja kuntosalilla on sekä yleisiä vuoroja että varattuja yksityisiä vuoroja. Tältä sivulta löydät kaikki vuorot sekä yhteystiedot, joilta voit itse tehdä vuorovarauksia.

Suomen hallitus on purkanut koropandemian aiheuttamia rajoituksia lisää 1.8. lähtien. Hailuodon kunnan liikuntahalli ja kuntosali ovat normaalissa käytössä la 8.8. alkaen. Vuorot ovat voimassa toistaiseksi, tilannetta seurataan ja mahdollisista muutoksista tai rajoituksista tiedotetaan.

Rajoitusten purkamisesta huolimatta on tilojen käytössä tärkeää noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä.

Ohjeita liikuntahallin ja kuntosalin käyttäjälle

Poikkeusvuorot

Liikuntahalli

Liikuntahallilla on sekä yleisiä vuoroja että varattuja vuoroja. Liikuntahallin käytöstä peritään tilojen vuokrahinnaston mukainen käyttömaksu.

Ohjeita liikuntahallille:

  • Julkiseen tilaan ei saa tulla oireisena. Koronavirus aiheuttaa hengitystieinfektion, jonka oireina voivat olla mm. yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet ja päänsärky. Riskiryhmiin kuuluvien suositellaan epidemian aikana välttämään lähikontakteja eikä julkisissa tiloissa järjestettävään toimintaan osallistumista suositella.
  • Kun tulet sisälle liikuntahalliin, pese kätesi vedellä ja saippualla ja käytä tarvittaessa myös käsihuuhdetta.
  • Pese kätesi huolellisesti lähtiessäsi liikuntahallilta.
  • Liikuntahallin käyttö on jokaisen omalla vastuulla.
  • Kävijämäärä on merkittävä käyttäjälistaan.
Liikuntahallin vuorot syksy 2020
Maanantai
8.30-15.15 koulu
16.30-18.00 yksityisvuoro
19.30-21.00 lentopallo, yleinen
Tiistai
8.30-15.15 koulu
15.30-17.00 boccia, seniorit
17.00-18.30 easy&teho -jumppaa (25.8. saakka)
18.30-20.00 miesten sähly, yleinen
Keskiviikko
8.30-9.15 koulu
9.15-10.00 päiväkoti
10.00-15.15 koulu
17.30-18.30 sulkapallo, yleinen
18.30-19.00 kansalaisopisto, easybody (9.9.-2.12.)
19.00-20.00 kansalaisopisto, tehojumppa (9.9.-2.12.)
20.00-21.30 futsal
Torstai
8.30-9.30 seniorijumppa, naiset ja miehet
9.30-11.30 koulu
11.30-12.15 päiväkoti
12.15-15.15 koulu
17.00-18.00 liikuntakerho, alle kouluikäiset/MLL
18.00-19.00 kuntopiiri (25.8. saakka)
19.00-20.30 lentopallo, yleinen
20.30-22.00 sulkapallo, yleinen
Perjantai
8.30-14.00 koulu
14.00-15.30 tanssikerho/koulu (4.9.-27.11.)
15.30-17.00 senioritanssi/kansalaisopisto (4.9.-27.11.)
17.00-18.00 soololattari/kansalaisopisto (4.9.-27.11.)
19.00-20.00 yksityisvuoro
Lauantai
10.00-11.00 yksityisvuoro
12.00-13.00 yksityisvuoro
13.00-14.30 palomiesyhdistys
14.30-16.30 boccia, yleinen
17.30-19.00 miesten sähly, yleinen
Sunnuntai
14.00-15.00 yksityisvuoro
16.00-17.00 yksityisvuoro

Kuntosali

Kuntosalille voi varata oman vuoron, osallistua erilaisiin ryhmävuoroihin tai käyttää villiavainta. Villiavain on kulkukortti, jolla pääsee kuntosalille sähköisen kulunvalvonnan läpi vapaasti itselleen sopivaan aikaan. Kuntosalin käytöstä peritään tilojen vuokrahinnaston mukainen käyttömaksu.

Kuntosalivuorot ovat voimassa toistaiseksi. Tiloihin on tulossa remontti myöhemmin syksyllä 2020. Kuntosalin siivous tapahtuu päivittäin maanantaista perjantaihin, viikonloppuisin kuntosalia ei siivota.

Liikuntahallin kuntosali on edelleen varattu ikäihmisten ja riskiryhmäläisten käyttöön ti ja to klo 8.30-10.30 ja pe klo 8.00-10.00

Ohjeita kuntosalille:

  • Julkiseen tilaan ei saa tulla oireisena. Koronavirus aiheuttaa hengitystieinfektion, jonka oireina voivat olla mm. yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet ja päänsärky. Riskiryhmiin kuuluvien suositellaan epidemian aikana välttämään lähikontakteja eikä julkisissa tiloissa järjestettävään toimintaan osallistumista suositella.
  • Muistetaan edelleen turvavälit. Jos salilla on jo täyttä, odota rauhassa vuoroasi kuntosalin ulkopuolella.
  • Saapuessasi kuntosalille pese kätesi vedellä ja saippualla ja käytä tarvittaessa myös käsihuuhdetta.
  • Pukuhuoneeseen mennään yksi kerrallaan.
  • Ota mukaasi pyyhe, jolla suojaat käyttämäsi laitteet.
  • Pyyhi laitteet huolellisesti siihen tarkoitetulla desinfiointiaineella ennen ja erityisesti jälkeen laitteiden käytön.
  • Pese kätesi huolellisesti lähtiessäsi kuntosalilta.
  • Kuntosalin käyttö on jokaisen omalla vastuulla.
Kuntosalivuorot
Maanantai
7.00-14.00 villiavainvuoro
15.00-16.00 yksityisvuoro
16.00-20.00 villiavainvuoro
20.00-21.00 yksityisvuoro
Tiistai
7.00-8.30 villiavainvuoro
8.30-10.30 seniorit, ryhmät 1 ja 2
10.30-14.00 villiavainvuoro
16.00-18.00 villiavainvuoro
18.00-19.00 yksityisvuoro
19.00-22.00 villiavainvuoro
Keskiviikko
7.00-8.00 villiavainvuoro
8.00-9.00 yksityisvuoro
9.00-17.00 villiavainvuoro
17.00-18.00 yksityisvuoro
18.00-19.00 villiavainvuoro
19.00-20.00 yksityisvuoro
20.00-22.00 villiavainvuoro
Torstai
7.00-8.30 villiavainvuoro
8.30-10.30 seniorit ja riskiryhmät
10.30-17.00 villiavainvuoro
17.00-18.00 yksityisvuoro
18.00-19.00 kansalaisopisto, kuntosaliohjaus (10.9. – 19.11.)
19.00-20.00 yksityisvuoro
20.00-22.00 villiavainvuoro
Perjantai
7.00- 8.00 villiavainvuoro
8.00-10.00 seniorit ja riskiryhmät
10.00-15.00 villiavainvuoro
17.00-22.00 villiavainvuoro
Lauantai
7.00-16.00 villiavainvuoro
16.00-17.00 yksityisvuoro
17.00-22.00 villiavainvuoro
Sunnuntai
7.00-10.30 villiavainvuoro
10.30-12.00 naisten yleinen vuoro
12.00-13.00 miesten yleinen vuoro
13.00-22.00 villiavainvuoro

Tiedustelut ja varaukset

Petri Partala