Norsu etsii yhdistystoimijoita uuteen hankkeeseen

Norsu on käynnistänyt Jaksamisen jäljillä –hankkeen, jonka tavoitteena on tukea yhdistystoimijoiden jaksamista ja turvata vapaaehtoistoiminnan jatkuvuutta. Hanke toteutetaan tammi-kesäkuussa 2023.

Yhdistysten vapaaehtoisten jaksaminen, vapaaehtoisten ikääntyminen, nuorten mukaan saaminen ja tehtävien kasautuminen nousevat esiin yhä useammin. Norsu tarvitsee nyt yhdistystoimijoiden apua ja tietotaitoa ratkaisujen löytämiseen ja hakee kokemusasiantuntijoita hankkeeseen!

Norsu etsii Jaksamisen jäljillä -hankkeeseen mukaan erilaisista lähtökohdista tulevia yhdistystoimijoita (esimerkiksi aktiivinen yhdistys, hiipuvan toiminnan yhdistys, monessa yhdistyksessä mukana oleva toimija, yhdistyksestä eronnut). Tavoitteena on saada mukaan työpajoihin yhdistystoimijoita eri puolilta Norsun aluetta ja toimijoita erilaisista yhdistyksistä. Mukaan voi siis tulla olipa sitten toimijana kylä-, urheilu-, metsästys- tai vaikkapa eläkeläisyhdistyksessä.

Mukaan hankkeen toimintaan voivat tulla myös vapaaehtoiskoordinaattoreina ja yhdistysten kanssa toimivat henkilöt eli myös kuntien järjestöyhdyshenkilöt.

Hankkeessa toteutetaan viisi tunnin mittaista etätyöpajaa sekä viisi fokusryhmähaastattelua etänä. Lisäksi järjestetään yksi 5 tunnin mittainen työpaja kasvokkain tapaamisena. Työpajat toteuttaa rovaniemeläinen Kokoamo helmi-toukokuussa 2023. Työpajoihin osallistuminen ei vaadi erikoisosaamista – riittää, että asia on sinulle tärkeä ja haluat kertoa oman mielipiteesi yhdistystoimijoiden jaksamiseen.

Jaksamisen jäljillä -hanke on tarkoitettu kaikille Norsun alueen kuntien (Hailuoto, Liminka, Lumijoki, Pyhäjoki, Raahe, Siikajoki ja Tyrnävä) vapaaehtoisvoimin toimiville yhdistyksille.

 

Ilmoittaudu mukaan työpajoihin 31.1.2023 mennessä oheisen linkin kautta https://forms.office.com/e/kVziqHAxsG

Lisätietoa hankkeesta löytyy Norsun sivuilta https://nousevarannikkoseutu.fi/ajankohtaista/jaksamisen-jaljilla/

Lisätietoa voi kysyä myös Ninalta, 050-384 4472, nina.kurunlahti@nousevarannikkoseutu.fi