Lautan kesäaikatauluissa muutoksia vakiovuoroihin

Hailuodon lauttojen kesäaikatauluissa on tapahtunut muutoksia lauttojen vakiovuoroihin. Esimerkiksi Hailuodosta normaalisti klo 15 lähtevää vuoroa ei ajeta kesäkaudella. Myös Oulunsalosta klo 18 lähtevä vuoro on jäänyt kesäaikatauluista pois. Samalla vuoroja on kuitenkin lisätty muihin ajankohtiin. Ajantasainen aikataulu kannattaa varmistaa Finferriesin sivuilta.

Kesäaikataulu on voimassa ajalla 22.6.-12.8.2018.

Muutoksia lauttojen lastauskäytännöissä

Lautan lastauksen alkaessa ensiksi tyhjennetään etuajo-oikeuskaista vihreän valon palaessa. Kun kaista on tyhjä, syttyy punainen valo. Tämän jälkeen lastataan muun liikenteen kaista. Punaisen valon syttyessä etuajo-oikeuskaistalle kyseisen kaistan lastaus on päättynyt. Etuajokaistan lastausta voidaan tarvittaessa jatkaa vain erityisissä poikkeustapauksissa tavallisen liikenteen kaistan lastauksen yhteydessä tai sen jälkeen. Toisin sanoen etuajo-oikeuskaistalta ei enää päästetä autoja muun liikenteen kaistalla ajavien väliin, vaan etuajo-oikeuskaistalle myöhässä ajaneen on odotettava muun liikenteen kaistan tyhjentymistä ennen omaa ajovuoroa.