Koronavirusepidemian hidastuminen jatkuu (THL)

Tiedote 28.5.2020

Tänään 28.5.2020 julkaistun arvion mukaan koronavirusepidemia on jatkanut edelleen hidastumistaan verrattuna edellisten kahden viikon tilanteeseen (THL). Jokainen voi omalla toiminnallaan hidastaa koronaviruksen leviämistä. Arkielämässä tartuntoja voi ehkäistä huolehtimalla käsihygieniasta ja välttämällä lähikontakteja muihin ihmisiin.

 

Poikkeusolojen aikana Hailuodossa on toiminut alusta saakka valmiusryhmä, joka kokoontuu säännöllisesti miettimään ajankohtaisia ja akuutteja aiheita koronavirustilanteeseen liittyen. Valmiusryhmä luo ohjeistuksia, linjauksia ja toimenpiteitä sekä toimii ennakoivasti ja tekee päätöksiä tiedotettavista asioista. Valmiusryhmän jäseniin kuuluu myös lääkäri Petteri Hirvonen, joka vastaa valmiusryhmässä lääketieteellisestä valmistautumisesta, tartuntatautitilanteen seuraamisesta ja sen vaatimista toimenpiteistä. Jututimme Hirvosta vallitsevasta koronavirustilanteesta.

”Tilanne koronaviruksen suhteen Pohjois-Pohjanmaalla on erittäin rauhallinen. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka eristystoimet ovat toimineet tehokkaasti, niin koronavirus on silti olemassa.”

Hirvosen mukaan tärkeintä on nyt terveen järjen käyttö. Koronan kanssa eletään vielä pitkälle syksyyn tai jopa ensi vuoteen. Terve varovaisuus, käsihygienian ja turvavälien noudattaminen, flunssaoireisena kotona pysyminen ja lähikontaktien välttäminen on keskeistä. Koronavirustartuntoja ehkäistään nyt tehokkaalla testaamisella, altistuneiden jäljitystyöllä ja eristystoimilla.

”Jos todetaan koronatapaus niin terveyskeskuksen nimetty sairaanhoitaja selvittää kaikki tartunnan saaneen oletetut kontaktit ja heihin otetaan nopeasti yhteyttä altistumisen mahdollisuudesta Tärkeintä on, että ne ihmiset jotka on altistumisvaarassa eivät tartuttaisi muita. Samalla annetaan toimintaohjeet, jossa mm. altistuneiden tulee välttää ylimääräisiä kontakteja. Ja mikäli ilmenee flunssaoireita ohjataan omaehtoiseen karanteeniin vähintään kahdeksi viikkoa, jonka päälle tulee kaksi oireetonta päivää. Sama karanteeniaika koskee niitä, joilla virus on todettu.”

 Hirvosen mukaan kesään voidaan lähteä rauhallisin mielin.

 ”Hailuodossa on mahdollisuus nauttia mahtavasta luonnosta. Pitämällä ohjeet mielessä voi kesästä nauttia täysin siemauksin. Vähän erilainen kesä voi tulla, mutta hailuotolaiset keksivät varmasti tavat viettää mukavaa kesää olosuhteista huolimatta. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme toimimalla vastuullisesti. ”