Yhteensä 773 kuntalaista on saanut ensimmäisen rokoteannoksen. Toisen rokotteen osalta yhteensä 644 kuntalaista on saanut rokoteannoksensa, tämä on 68 prosenttia kunnan väestöstä.
Molempia rokoteannoksia annetaan yhä ja kuka vain voi varata rokotusajan. Ensimmäinen rokoteannos varataan numerosta 020 6306060 (puheluun vastaa Pihlajalinna). Soitathan numeroon vain kerran ja annat puhelun soida loppuun saakka, sieltä soitetaan sinulle takaisin.
Toisen rokotteen osalta rokotusajan voi varata heti kun ensimmäisestä rokotteesta on kulunut 6 viikkoa. Hailuodossa on käytössä PfizerBioNTech Comirnaty- ja Modernan Spikevax-rokotteet. Toinen rokoteannos voi olla myös eri valmiste, kuin ensimmäisellä kerralla annettu valmiste, mikäli samaa rokotevalmistetta ei ole saatavilla samaan aikaan. Toinen rokotusaika varataan numerosta 044 4973 543.
Rokotuksista huolimatta on edelleen tärkeää noudattaa korona-ajan yleisiä turvallisuusohjeita, huolehtia turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta sekä käyttää maskeja suositusten mukaisesti.
*Valmiusaste ilmoitettu rokotteen haluavien kuntalaisten osuudesta
**Luku ilmoitettu kaikista Hailuodossa rokotetuista, myös sote-henkilöstö
THL suosittelee kolmansien rokoteannosten antamista niille 12 vuotta täyttäneille, jotka taudin tai hoidon vuoksi ovat voimakkaasti immuunipuutteisia.
Voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille suositellaan kolmen annoksen rokotussarjaa. Tutkimusten mukaan voimakkaasti immuunipuutteisilla vaste kahden rokotteen sarjalle jää usein puutteelliseksi. Kolmas rokoteannos täydentää heidän suojaansa.
Rokotussarjan kolmas annos voidaan antaa, kun toisesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään 2 kuukautta.
Kolmas rokoteannos annetaan ensisijaisesti samaa valmistetta kuin toinen rokoteannos, ellei sille ole lääketieteellistä estettä. Myös mikäli kunnassa ei ole saatavilla samaa rokotevalmistetta, voidaan rokotussarja jatkaa loppuun käyttäen toista rokotevalmistetta.
Ryhmään kuuluvat sairaudet ja tilat on lueteltu alla, mikäli kuulut ko. ryhmään, voit varata rokotusajan kolmannelle koronarokotteelle terveyskeskuksen ajanvarausnumerosta 0206306060 ma-pe 8-16.