Hailuotolainen osaaminen laajasti esillä Suomen Kädentaidot -messuilla 12.–14.11.

Hailuotoa viedään maailmalle tulevana viikonloppuna, sillä perinneneule tikkuröijy sekä Hailuodossa käsityönä valmistettavat Nunnukka design -korvakorut ovat mukana Suomen Kädentaidot -messuilla Tampereella

Taitoliitto on kutsunut Hailuoto-seura ry:n puheenjohtaja Anne-Maria Haapalan puhumaan messuille tikkuröijystä sekä sen monista ulottuvuuksista. Anne-Marian kanssa messuilla 13.11. klo 13:30–13:55 keskustelemassa ovat mukana Seija Hahl, Suomen käsityön museosta, Elina Seppänen, Taito Pohjois-Pohjanmaalta ja Tarmo Thorström, Taitoliitosta.

Tikkuröijy kuuluu hailuotolaiseen kulttuurihistoriaan, ja se on päässyt aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon vuonna 2017. Perinneneule löytyy lisäksi Suomen kansallismuseosta sekä Suomen käsityön museon kokoelmista. Tikkuröijy on osa hailuotolaisten identiteettiä, se toimii vientituotteena ja käsityöläisten työllistäjänä, mutta ennen kaikkea se on saarelaisille tärkeä käyttö- ja edustusvaate. Osana monipuolista kotiseututyötä Hailuoto-Seura ylläpitää ja edistää tikkuröijyn valmistuksessa tarvittavia taitoja ja osaamista. Kädentaitojen suosion kasvaminen sekä kohtaamisen tarve ovat viime vuosina olleet nostamassa tikkuröijypiiriä kansainväliseen suosioon. Hailuoto-Seuran Facebookin tikkuröijypiirissä on 2 400 jäsentä 15 eri maasta, ja yhteisö kasvaa jatkuvasti.

Kuva: Anne-Maria Haapala. Tikkuröijy on hailuotolainen perinneneule

Tikkuröijypiirejä järjestetään tämän vuoden puolella vielä 24.11. sekä 15.12. klo 18–20 Hailuodon Vanhassa pappilassa sekä Zoom-linkin kautta. Viime vuonna Anne-Marian ja Elina Seppäsen yhdessä innovoimat hybriditoteutuksena järjestämät tikkuröijypiirit ovat kasvattaneet perinneneuleen suosiota sekä koonneet yhteen ihmisiä erilaisista elämän tilanteista. Piirin verkostosta on muodostunut käsityöharrastajille merkityksellinen kohtaamispaikka.

Kuva: Anne-Maria Haapala. Tikkuröijypiiri kokoontuneena Hailuodon Vanhassa pappilassa

Messuilla mahdollisuus hankkia hailuotolaista designia

Hailuotolainen koruvalmistaja Nunnukka desing myy upeita korujaan Tampereen Kädentaitojen messuilla perjantaista sunnuntaihin.

Nunnukka desingin toimitusjohtaja Marjo Lehtola valmistaa korunsa käsityönä alusta loppuun Hailuodossa. Korut valmistetaan kierrätysmateriaaleista ja näin ollen jokainen kappale on uniikki. Inspiraation koruihinsa Marjo ammentaa Hailuodon luonnosta, maasta, merestä ja ilmasta. Korut ovat äärimmäisen kevyet ja niiden koruosat ovat kirurginterästä. Upeat värien ja materiaalien yhdistelmät tekevät koruista yksilöityä taidetta, joka herää täyteen kukoistukseensa kantajansa yllä.

Kuva: Marjo Lehtola. Nunnukka desing -korvakorut

Tule tutustumaan Hailuotoon ja hailuotolaiseen käsityökulttuuriin Tampereelle, Suomen Kädentaitojen messuille pe 12.11. klo 10–18, la 13.11. klo 9–18 ja su 14.11. klo 10–17