Hailuoto varautuu kasvavaan lähimatkailijamäärään

Tiedote 19.2.2021

Hailuodon kunta

Hailuoto kunta ja yritykset yllättyivät viime viikonloppuna positiivisesti jäätien avaamisesta sekä aurinkoisesta kelistä seuranneeseen lähimatkailijapiikkiin. Matkailijoita oli liikkeellä vuodenaikaan nähden ennenäkemätön määrä.

  • Aavistimme että Suomen pisin jäätie kiinnostaa jälleen, mutta emme osanneet varautua kesäsesonkia vastaaviin kävijämääriin. Kuluneen viikon aikana olemme ehtineet reagoimaan kasvaneeseen kysyntään, kertoo Hailuodon kunnanjohtaja Aki Heiskanen.

Tulevien viikkojen matkailijamäärän kasvuun on varauduttu Hailuodossa yhteisvoimin, kunta on merkinnyt ja avannut uusia parkkeeraukseen osoitettuja alueita Marjaniemeen ja Sumppuun. Marjanemien veneilykeskuksessa on myös otettu käyttöön yrittäjien ja kunnan yhteispanoksella yleisölle suunnatut wc-tilat ja yrittäjien puolelta on koottu yhteen kaikkien auki olevien palveluiden lista, joka on esillä Visit Hailuodon sosiaalisen median kanavissa. Turvallisuuteen sekä koronaohjeistukseen on myös lisätty resursseja ja näistä viestiminen paikan päällä on lisääntynyt jokaisessa yrityksessä.

  • Toivomme että asiakkaat huomioivat rajoitukset ja noudattavat annettuja ohjeita. Käytämme itse maskeja ja olemme osoittaneet pisteitä niiden kierrättämiseen. Saarelle on erittäin tärkeää, että käytetyt suojavarusteet myös kierrätetään oikein, muistuttaa Hailuodon Elinkeinotoimijoiden puheenjohtaja Marjo Lehtola.

Hailuodossa pidentyvään sesonkiin valmistautuminen on jo pitkällä ja uusia viestintäkanavia on tulossa matkailijoiden avuksi. Hailuoto Green and Blue -matkailuhankkeessa valmistetaan parhaillaan matkailijoille suunnattua Visit Hailuoto mobiilisovellusta, josta on tulevaisuudessa nähtävissä reaaliajassa paikallisten yritysten aukioloajat sekä uutiset. Sovellus on ladattavissa näillä näkymin sovelluskaupoista jo kevään loppupuolella.

  • Pyrimme saamaan sovelluksesta mahdollisimman monipuolisen. Saapuminen Hailuotoon on jokaisena vuodenaikana itsessään unohtumaton kokemus, mutta se vaatii suunnitelmallisuutta. Ajankohtaiset jäätieinfot, lautta-aikataulut sekä parkkeeraukseen suunnatut alueet tulevat olemaan sovelluksessa ajantasaisina. Lisäksi merkitsemme sinne käyntikohteet ja teemme erilaisia vuodenaikoihin suunnattuja käyntikohdekokonaisuuksia, kertoo hankekoordinaattori Saana Peurasaari.

    Marjaniemen p-paikat, yleisö-wc, sekä kierrätyspisteet

    P-paikat, yleisö wc, sekä kierrätyspisteet Maraniemessä