Hailuodon kunnan koronarokotustilanne 19.10.

Yhteensä 787 kuntalaista on saanut ensimmäisen rokoteannoksen, tämä on 81,7 prosenttia koko kunnan väestöstä. Toisen rokotteen osalta yhteensä 670 kuntalaista on saanut rokoteannoksensa ja tämä on 72,3 prosenttia kunnan väestöstä.

Molempia rokoteannoksia annetaan yhä ja kuka vain voi varata rokotusajan. Ensimmäinen rokoteannos varataan numerosta 020 6306060 (puheluun vastaa Pihlajalinna). Soitathan numeroon vain kerran ja annat puhelun soida loppuun saakka, sieltä soitetaan sinulle takaisin.

Toisen rokotteen osalta rokotusajan voi varata heti kun ensimmäisestä rokotteesta on kulunut 6 viikkoa. Hailuodossa on käytössä PfizerBioNTech Comirnaty- ja Modernan Spikevax-rokotteet. Toinen rokoteannos voi olla myös eri valmiste, kuin ensimmäisellä kerralla annettu valmiste, mikäli samaa rokotevalmistetta ei ole saatavilla samaan aikaan. Toinen rokotusaika varataan numerosta 044 4973 543.

Rokotuksista huolimatta on edelleen tärkeää noudattaa korona-ajan yleisiä turvallisuusohjeita, huolehtia turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta sekä käyttää maskeja suositusten mukaisesti.

Kolmannet rokotteet

Voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille suositellaan kolmen annoksen rokotussarjaa. Tutkimusten mukaan voimakkaasti immuunipuutteisilla vaste kahden rokotteen sarjalle jää usein puutteelliseksi. Kolmas rokoteannos täydentää heidän suojaansa.

Rokotussarjan kolmas annos voidaan antaa, kun toisesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään 2 kuukautta.

Kolmas rokoteannos annetaan ensisijaisesti samaa valmistetta kuin toinen rokoteannos, ellei sille ole lääketieteellistä estettä. Myös mikäli kunnassa ei ole saatavilla samaa rokotevalmistetta, voidaan rokotussarja jatkaa loppuun käyttäen toista rokotevalmistetta.

Ryhmään kuuluvat sairaudet ja tilat on lueteltu alla, mikäli kuulut ko. ryhmään, voit varata rokotusajan kolmannelle koronarokotteelle terveyskeskuksen ajanvarausnumerosta 0206306060 ma-pe 8-16.

 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suositus kolmannesta koronarokotteesta on päivittynyt ja kolmas koronarokoteannos suositellaan voimakkaasti immuunipuutteisten lisäksi annettavaksi myös niille henkilöille, jotka ovat saaneet ensimmäiset kaksi rokotetta 3-4 viikon annosvälillä.

Suomesta ja muualta kerätyn seurantatiedon perusteella lyhyellä aikavälillä annettujen annoksien teho hiipuu erityisesti infektion ja lievän taudin suojan osalta, vaikka vakavan taudin suojateho on edelleen hyvä.

Varovaisuusperiaatteen vuoksi THL ei kuitenkaan toistaiseksi suosittele kolmatta rokoteannosta alle 30-vuotiaille miehille. Tämä rajoitus ei koske voimakkaasti immuunipuutteisten kolmatta rokoteannosta. mRNA-rokotteen saaneilla on raportoitu hyvin harvinaisena haittavaikutuksena sydänlihastulehdusta. Tämä riski on painottunut nuoriin miehiin.

Lyhyellä annosvälillä rokotteet saaneille kolmas annos voidaan antaa, kun toisesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään 6 kuukautta.

Mikäli olet saanut kaksi ensimmäistä koronarokotetta 3-4 viikon välillä ja tästä on kulunut vähintään 6 kuukautta, voit varata ajan kolmannelle koronarokotteelle terveyskeskuksen ajanvarausnumerosta 020 6306060 ma-pe klo 8-16.

*Valmiusaste ilmoitettu rokotteen haluavien kuntalaisten osuudesta
**Luku ilmoitettu kaikista Hailuodossa rokotetuista, myös sote-henkilöstö

*Valmiusaste ilmoitettu rokotteen haluavien kuntalaisten osuudesta
**Luku ilmoitettu kaikista Hailuodossa rokotetuista, myös sote-henkilöstö