Hailuodossa on saavutettu 70 prosentin rokotuskattavuus. Yhteensä 700 kuntalaista on saanut ensimmäisen rokotteensa ja kaikki ikäryhmät 1972 vuonna syntyneisiin asti on ehditty rokottaa. Toisen rokotteen osalta 244 on saanut rokotteen ja kattavuus on 24,1 prosenttia.
Tällä hetkellä Hailuodossa rokotetaan 16-vuotiaita sekä 12-15-vuotiaita, jotka kuuluvat koronan riskiryhmään yksi ja kaksi. Ajanvaraus ensimmäiseen rokotukseen tehdään hoidon tarpeen arvioinnin numerosta 020 6306060.
70-vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille on saatu ilmoitettua kaikki toiset rokotusajat. Alle 70-vuotiaat varaavat ajan 2. rokoteannokselle numerosta 0444973543, kun 1. annoksen jälkeen on ehtinyt kulua noin 10 viikkoa. Soitathan numeroon vain kerran, sieltä soitetaan sinulle takaisin.
*Valmiusaste ilmoitettu rokotteen haluavien kuntalaisten osuudesta
**Luku ilmoitettu kaikista Hailuodossa rokotetuista, myös sote-henkilöstö
Rokotukset käynnissä, ensimmäisen rokotteen osalta:
Ajanvaraus tehdään hoidon tarpeen arvioinnin numerosta 020 6306060. PUHELUUN VASTAA PIHLAJALINNA. Soitathan numeroon vain kerran, sieltä soitetaan sinulle takaisin.
Rokotukset käynnissä, ensimmäisen rokotteen osalta:
- Perusterveet 1991 ja sitä ennen syntyneet kuntalaiset
- 16-vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat kuntalaiset
- 12-15-vuotiaat riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat kuntalaiset
Valmis:
- Koronapotilaita hoitava Sote-henkilöstö
- Ikäihmisten ympärivuorokautisen hoivan asukkaat
- 1941 ja sitä aiemmin syntyneet + omaishoitajat
- 1951 ja sitä aiemmin syntyneet + omaishoitajat
- 18-69 -vuotiaat, joilla on koronavirusinfektiolle erittäin voimakkaasti altistava taustasairaus
- 18-69 -vuotiaat, joilla on koronavirusinfektiolle voimakkaasti altistava taustasairaus tai tila
- Perusterveet vuonna 1956-1952 syntyneet kuntalaiset.
- Perusterveet vuonna 1957-1961 syntyneet kuntalaiset
- Perusterveet 1962-1971 syntyneet kuntalaiset
- Perusterveet 1972-1976 syntyneet kuntalaiset