Haemme Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimeen versio 1.1.
Projektipäällikköä
EU-rahoitteiseen seudulliseen Sosiaali- ja terveystoimen sähköinen toimintatapa ja teknologia-hankkeeseen.
Projektipäällikön tehtävä on haettavissa sisäisellä haulla kaikissa Oulun seudun kunnissa. Haussa käytetään Oulun kaupungin sisäisen haun periaatteita. Hakijan on oltava kunnan palveluksessa päätoimisesti hakuajan päättymistä edeltävän 12 kuukauden aikana vähintään 200 vuorokautta ja työsuhteen tulee olla voimassa hakuajan päättyessä.
Hankkeen tavoitteena on seudullisten sosiaali- ja terveyspalveluiden sähköisten palveluiden kehittäminen ja tuoda uutta teknologiaa osaksi tarjottavia palvelutuotteita kustannustehokkuuden ja asiakaspalveluiden laadun parantamiseksi. Lisäksi voidaan tarjota yritysosapuolille tuotteiden testausmahdollisuus erikseen valittavien palveluiden osalta.
Tehtävä on määräaikainen ajalla 1.1.2009 - 30.5.2011. Hankkeelle voidaan tarvittaessa hakea jatkoaikaa 30.11.2011 saakka.
Projektipäällikön tehtäviin kuuluu yhteistyössä seudun kuntien kanssa sosiaali- ja terveystoimen sähköisten palveluiden, toimintamallien ja tuotteiden kehittäminen ja toteuttaminen. Hankkeessa arvioidaan, kehitetään ja otetaan käyttöön uusia kustannustehokkaita ja laadullisesti parhaita teknologioita ja työkaluja.
Projektipäällikkö työskentelee Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimessa, tarkempi sijoittuminen katsotaan valittavan osaamisalueiden mukaan.
Kelpoisuusehtona tehtävään on soveltuva korkeakoulututkinto. Edellytämme sosiaali- tai terveystoimen kokemusta ja tuntemusta palvelutuotannosta. Katsomme eduksi kokemuksen sähköisten palveluiden kehittämisestä sekä julkisen ja yksityissektorin yhteistyöstä.
Kokonaispalkka on kokemuksesta ja hakijan pätevyydestä riippuen 2400 - 2900 €/kk. Hakija voi esittää oman palkkatoivomuksen.
Lisätietoja: Oulun kaupungin sosiaali-ja terveystoimen tuotannon kehittämis- ja laatupäällikkö Elina Välikangas p.044 703 4028, elina.valikangas@ouka.fi, ja sosiaali-ja terveysjohtaja Jari Parkkonen p. 044 703 4007, jari.parkkonen@ouka.fi
Hakemukset tulee toimittaa 10.12.2008 klo 16 mennessä sähköisesti osoitteeseen www.ouka.fi/tyopaikat tai osoitteella
Oulun kaupungin kirjaamo, PL 27, 90015 Oulun kaupunki.
Sähköinen hakukanava on käytettävissä vain Oulun kaupungin työntekijöillä.
Kuoreen ja hakemukseen merkintä "Sosiaali- ja terveystoimen sähköinen toimintatapa ja teknologia -hanke". Liitä kirjalliseen hakemukseen ansioluettelo. Käytämme tehtävissä 4 kk koeaikaa. Tehtävään valitun on esitettävä todistus terveydentilastaan ennen tehtävän vastaanottamista.