Hailuodossa on n. 600 loma-asuntoa ranta-alueilla ja "sisämaassa".
Mökkiläiset on merkittävä voimavara kunnassa ja kunnan toiminta koskee usein mökkiläisiä, mainittuna kaavoitus ja rakentamisvalvonta, vesihuolto, jätehuolto, terveyskeskuksen toiminta, kirjasto jne. Mökkiläisten merkitys kunnan elinkeinoelämälle on huomattava.
Kunnassa on viime vuoden aikana valmistunut myös mökkiläisten palvelurakenteisiin vaikuttavina hankkeina langaton Wimax laajakaista ja siirtoviemäri. Ravintolan ja luontonäyttelyn sisältävä Marjaniemen Luototalo valmistunut vuonna 2007 samoin kuin entisiin luotsiaseman tiloihin sijoittuvat hotellitilat.
Kuntaan on vuonna 2006 perustettu mökkiläisten ja kunnan yhteisfoorumiksi mökkiläistoimikunta.Mökkiläistoimikunnan sivulla lisätietoa toiminnasta.
Mökkilaistapahtuma pidettiin 26.7.2008 Hailuoto Weekend -veneilytapahtuman alueella.
TIEDOTE MÖKKILÄISILLE:
Mökkiläiset, jotka eivät olleet mukana keskitetyssä jätteenkeräyksessä vuonna 2010, voivat tehdä jätehuoltosopimuksen Luovon Puojissa.
Hailuodon mökkiläistoimikunta järjestää Hailuodon mökkiläisille suunnataun asiapitoisen tapahtuman Hailuodon nuorisoseuralla 18.6.2011 kello 15:00 alkaen. Kutsu tapahtumaan tässä
Teknisen lautakunnan päätös mökkiläisten jätepisteistä
Tiedote liittyen vapaa-ajan asukkaille lähetettyihin kirjeisiin:Pahoittelemme että kopiokoneen huonosta kopiojäljestä johtuen SPR:n tukipyyntökirjeen tulostusjälki on epäselvää. Selvennykseksi vielä Hailuodon SPR:n tilinumero :Hailuodon op 503007-41329.Tässä SPR:n tukipyyntökirje. Paina tästä
Hailuodon mökkiläistoimikunta on järjestänyt mökkiläisille maksullisen jätehuoltopisteen. Kyseinen piste sijaitsee vanhan osuuskaupan vieressä. Tässä pisteessä kerätään seka-ja biojätettä. Kaikki halukkaat mökkiläiset voivat liittyä mukaan jätteiden keräykseen. Lisätietoja saa Kauko Minkkiseltä(mökkiläistoimikunnan puheenjohtaja) puh: 0400 890282 sekä tästä kirjeestä.
YmpäristövirastonTop10 mökkiläisille
Mökkiläistapaaminen 24.6.2010. Ohjelma tässä:
päivitetty: 13.06.2011 11:07
|