in english

 

Rakennusvalvonta

Lain mukaan rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä lautakunta tai muu monijäseninen toimielin, ei kuitenkaan kunnanhallitus (Maankäyttö- rakennuslaki 21 §)

Hailuodon kunnassa rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä huolehtii tekninen lautakunta.

Rakennusvalvonnan tehtävänä on valvoa ja ohjata rakentamisen ja kaavoituksen toteuttamista sekä osaltaan valvoa rakennetun ympäristön ja rakennusten kunnossapitoa siten, että kuntalaisille turvataan terveellinen, viihtyisä ja turvallinen elinympäristö, sekä antaa kuntalaisille mahdollisuus vaikuttaa oman ympäristönsä kehittämiseen. Rakennuskannan terveellisyyttä, turvallisuutta ja teknistä laatua pidetään yllä neuvonnan, valvonnan, lupahallinnon ja tarkastusten avulla.

Rakentamisen neuvontaa ja valvontaa varten on kunnassa kunnaninsinöörin virka.
Rakennuslupa
Käytännössä kaikki rakentaminen vaatii jonkinlaisen luvan, tai vähintäänkin toimenpideilmoitusmenettelyn, koska rakentamisen yhteydessä täytyy aina varmistaa, että rakentaminen tapahtuu lakien ja määräysten mukaisesti. Samalla on myöskin selvitettävä, ettei rakentaminen loukkaa naapurin tai jonkun muun asiaankuuluvan tahon oikeuksia. Rakentamiseen tai muuhun siihen verrattavaan toimintaan tarvittavat luvat ovat jonkin verran erilaisia riippuen siitä, kuinka tärkeästä ja merkittävästä hankkeesta on kysymys.

Jotta rakentaja tietäisi, minkälaisen luvan hän hankkeeseensa tarvitsee, hänen on syytä ottaa yhteyttä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa rakennusvalvontaan, jossa rakennustarkastaja kertoo lupamenettelyistä. Yhteystiedot löytyvät näiltä sivuilta.

Rakennuslupa tulee hakea hyvissä ajoin ennen rakennustöiden aloittamista. Käsittelyaikaan vaikuttaa käsittelyssä olevien lupahakemusten lukumäärä. Lisäksi lupapäätökseen liittyy kahden (2) viikon valitusaika, jonka aikana rakentamista ei voi vielä aloittaa. Hakemus toimitetaan tekniseen toimistoon. Rakennusluvan ratkaisee rakennustarkastaja.

Myös poikkeamisluvan jälkeen haettavan rakennusluvan ratkaisee rakennustarkastaja. Rakennuslupa voidaan myöntää sen jälkeen, kun poikkeamislupa on tullut lainvoimaiseksi. Poikkeamisluvan valitusaika on 30 päivää.
Rakennuslupahakemus on täytettävä huolellisesti kaikilta osin, ja allekirjoitettava. Mukaan liitetään seuraavat asiakirjat:

Rakennuslupahakemuksen liitteet

Asemapiirustuksen sisältö

Rakennuslupa tulee hakea hyvissä ajoin ennen rakennustöiden aloittamista (2 - 4 viikkoa). Kesälomien vuoksi kesäaikana käsiteltävät hakemukset tulee toimittaa tekniseen toimistoon toukokuun loppuun mennessä. Rakennusluvan myöntää rakennustarkastaja. Rakennuslupahakemus on täytettävä kaikilta osin, allekirjoitettava ja mukaan liitetään em. asiakirjat. Suunnitelmien on oltava ammattitaitoisen suunnittelijan laatimat. Rakennuslupakäsittely hidastuu olennaisesti, mikäli piirustukset ovat puutteelliset, asiakirjoja tai liitteitä puuttuu tai ne on täytetty huolimattomasti.
Poikkeamislupa ja suunnittelutarveratkaisu
Poikkeamisluvan myöntää tekninen lautakunta tai alueellinen ympäristökeskus. Kunnan poikkeamislupa- ja suunnittelutarveratkaisupäätökset lähetetään tiedoksi Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskukselle (Maankäyttö- ja rakennuslaki). Poikkeamisluvan valitusaika on 30 päivää luvan myöntämisestä. Rakennuslupa voidaan myöntää sen jälkeen, kun poikkeamislupa on tullut lainvoimaiseksi. Poikkeamisluvan jälkeen haettavan rakennusluvan ratkaisee rakennustarkastaja. Poikkeamisluvasta ja suunnittelutarveratkaisusta saat lisätietoja kunnan teknisestä toimesta, rakennustarkastajalta. Yhteystiedot löydät näiltä sivuilta.
Yhteytiedot

* Rakennustarkastaja - Markku Maikkola markku.maikkola(at)hailuoto.fi
* puh. 044 497 3510, fax (08)810 0820

Oulun seudun rakennusvalvonta

 

 

 

päivitetty: 04.05.2012 09:51

Tapahtumat

Ajankohtaista


Anna palautetta

   Lautta-aikataulut >
   Linja-autoaikataulut (linja 66) >
   Karttapalvelu >
   Web-kamerat >
   Yhteystiedot >

Hailuoto Perämeren helmi

Hailuodon kunta, Luovontie 176, 90480 Hailuoto, puh: 044-4973 500, fax: 08 8100 820