Paras-hankeKunta- ja palvelurakenneuudistuksen osana Oulun kaupungin tulee laatia yhdessä Hailuodon, Haukiputaan, Kempeleen, Kiimingin, Limingan, Lumijoen, Muhoksen, Oulunsalon, Tyrnävän ja Ylikiimingin kuntien kanssa viimeistään 31 päivänä elokuuta 2007 suunnitelma siitä, miten maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamista sekä palvelujen käyttöä kuntarajat ylittäen parannetaan ko. kunnat käsittävällä seudulla, jolleivät asianomaiset kunnat yksimielisesti totea suunnitelman laatimista tarpeettomaksi. Oulun kaupunki on laatinut seudun kunnille kysymykset joihin Hailuoto on vastannut allaolevan mukaisesti. Asiasta lisää kunnanvaltuuston 18.4.2007pöytäkirjassa. Hailuodon vastaus: Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen suunnittelussa toteutuksessa tulee ottaa huomioon Hailuodon kunnan asema ns. A-saaristokuntana. Maantieteellisestä sijainnista aiheutuva pitkä fyysinen ja ajallinen etäisyys, palvelujen saavutettavuus ja liikenneolot poikkeavat huomattavasti alueen muista kunnista. Hailuodon kunta on kyennyt säilyttämään saaren elävänä ja asuttuna. Lähtökohtaisesti on todettava, että Hailuodossa on perusteltua sallia itsehallinto siitä huolimatta, että monia keskeisiä tehtäviä hoidetaan kuntien välisenä seudullisena yhteistyönä. Hailuodon kunta on riippuvainen Oulun seudun kehittymisestä ja menestymisestä. Ottaen huomioon toimintaympäristön muuttuminen, Hailuodon kunta haluaa olla mukana kehittämässä seudullista yhteistyötä. Kuntaliitos tarkastelu lienee ajankohtainen, mikäli Hailuodon liikenneyhteys kehittyy / muuttuu ja asema A-saaristokuntana poistuu. Hailuodon kunta katsoo, että Oulun seudulla tulee edetä palvelutuotannon yhteistyössä minimitasoa pidemmälle syvän yhteistyön tietä. Ensisijaisesti tulee keskittyä sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alueen / alueiden muodostamiseen jo tehtyjen sitoutumispäätösten mukaisesti. Nykyisten lähipalvelujen turvaaminen on keskeistä ja niitä ei voida siirtää nykyisellä liikenneyhteydellä mantereelle. Hailuodon kunnalla ei ole yhteistä maarajaa minkään Oulun seudun kunnan kanssa. Sen vuoksi Hailuodon kunta katsoo, että Hailuodon tapauksessa tulee huomioida puitelain ns. "saaristopykälä" ja pitkä etäisyys siten, että Hailuodossa voidaan kehittää palvelutuotantoa kiinteänä osana Oulun seutua ja samalla turvata asumisen ja kehittämisen perusedellytykset. Linkkejä Paras-hankkeeseen: Kuntaliitto Paras-sivut Oulun kaupungin sivuilla Kannanotto saaristoalueiden kehittämiseen/ ministeri Kiviniemi 9.8.2007 Kunnan toimeenpanosuunnitelma, valtuusto hyväksynyt 29.8.2007
päivitetty: 04.09.2007 09:04
|