in english

Hailuodon kalahallin monet mahdollisuudet -hanke 03-12/2011

http://www.hailuoto.fi/images/Matkailu/Kalatalohanke/Kalahalli-panoraama.jpg

 

 

 

 


Hailuodon kunnalla on kokonaisvaltaiset suunnitelmat Marjaniemen "nokan" kehittämiseksi matkailullisesti. Kalastus, kalan saanti sekä kalastusmatkailu kuuluvat kehittämiskokonaisuuteen olennaisesti. Hankkeessa selvitetään miten kalahallin toimintoja voitaisiin monipuolistaa ja sen ympäristöä kehittää. Hankkeen aikana tulevalle kalatalolle tehdään liiketoimintasuunnitelma ja luodaan alustavat piirustukset mahdollisia muutostöitä varten. Hankkeen aikana etsitään yrittäjä/yrittäjiä tai joku toimija, joka vastaa jatkossa kalatalon toiminnasta.

Hankkeen varsinainen kohderyhmä ovat Hailuodon ammatti- ja kotitarvekalastajat. Hankkeen aikana selvitetään miten kalastuksen kannattavuutta ja jalostusastetta voisi parantaa ja missä määrin hallin muutostöihin kannattaa mahdollisesti investoida. Hanke hyödyttää myös matkailuyrittäjiä (kalastusmatkailu ja muu matkailu) ja kuntaa.

Hankkeen toteuttaa projektipäällikkö yhteistyössä Hailuodon kunnan ja Hailuodon Kalastajainseura ry:n kanssa. Lisäksi hankkeen aikana tehdään yhteistyötä Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry:n, Nouseva Rannikkoseutu ry:n, terveysviranomaisten sekä mukaan tulevien yrittäjien kanssa. Hankkeen rahoittaa Kainuun ELY-keskus (EU-rahoitusosuus 90 % EKTR) ja Hailuodon kunta (10 %). Tarkemmat tiedot löytyvät hankesuunnitelmasta.

Hankesuunnitelma

Lisätietoja:
Ari Nurkkala, kunnanjohtaja
Puhelin: 044 497 3501
Sähköposti: ari.nurkkala (at) hailuoto.fi

http://www.hailuoto.fi/images/Matkailu/Kalatalohanke/Logot-www-sivulle.jpg

 

Hankkeeseen, kalastukseen, kalataluoteen ja kalastusmatkailuun liittyviä uutisia


AJANKOHTAISTA

Norppia satelliittiseurannassa Perämerellä
Tiedote. Julkaistu: 12.12.2011 09:37
,Julkaisija: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
Riista ja kalatalouden tutkimuslaitos ja Itä-Suomen yliopisto selvittävät yhteistyössä paikallisten ammattikalastajien kanssa itämerennorppien liikkumista ja elinympäristönkäyttöä Perämerellä. Tarkoituksena on tutkia erityisesti norppien vaikutusta ammattikalastukseen. Ensimmäiset kahdeksan norppaa saivat satelliittiseurantalaitteensa syksyllä 2011.
Perämerellä kalastajat ovat tuoneet esille, että norpan osuus hyljevahingoissa on kasvanut merkittävästi viime vuosina. Ongelman laajuuden ja mahdollisten ratkaisujen arviointia on vaikeuttanut tiedonpuute. Aiempi tuntemus hyljevahingoista ja niiltä suojautumisesta koskee lähes yksinomaan hallia.

Uusi Suomi 24.11.2011
Huoli Itämeren lohesta: Ruotsilta raju ratkaisu
Ruotsi aikoo kieltää vuoden kuluttua avomeren ajosiimakalastuksen.

Itämeren lohen kiintiö suomalaisille ja ruotsalaisille kalastajille pienenee ensi vuonna 51 prosenttia. Suomen osalta pienennys koskee Itämeren pääallasta ja Pohjanlahtea. Suomenlahdella kiintiö säilyy samana.
Suomi ajoi itselleen korkeampaa kiintiötä, sillä maa- ja metsätalousministeriö katsoi muiden Itämeren maiden harjoittavan laitonta kalastusta. Erityisesti puolalaisten kalastajien kiintiövilppi harmittaa suomalaisia.
Itämeren lohen kanta on romahtanut rajusti viime vuosina. 1990-luvulta kasvussa ollut Tornionjokeen kutemaan nousseen lohen määrä oli vuonna 2010 yli kolmanneksen alempi kuin vuonna 2009. Tänä vuonna Tornionjoen lohen määrä on ollut hienoisessa kasvussa. Lisää tietoa täältä. Ruotsin kalatalousvirasto haluaa lopettaa ruotsalaisilta kalastajilta kokonaan lohenkalastuksen avomerellä. Viraston ehdotuksen mukaan Itämeren lohikanta selviää vain vähentämällä kalastusta.
Ehdotus on parhaillaan eri intressiryhmien käsiteltävänä. Jos se toteutuu, ensi vuoden alusta Ruotsi siirtää lohenkalastuksen ensin rannikkoseuduille, pääasiassa Pohjois-Ruotsiin Pohjanlahdelle. Vuonna 2012 40 prosenttia Ruotsin kiintiöstä kalastettaisiin avomereltä ja 60 prosenttia rannikoilta. Vuonna 2013 lohen kalastaminen avomerellä kielletään kokonaan.



Verkkouutiset 21.11.2011
Koskinen huolissaan ammattikalastuksen tilasta
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) on huolissaan suomalaisen ammattikalastuksen tilasta. Ainoastaan seitsemän prosenttia suomalaisten kuluttamasta kalasta on kotimaisten ammattikalastajien pyytämää.
− Luku on järkyttävän alhainen maassa, jossa on runsaat ja monipuoliset kalavarat. Makean veden kalavarojen määrä henkeä kohden on meillä EU:n korkeimpia, Koskinen sanoi vieraillessaan maanantaina Vaasan seudulla.
Vaikka Suomen kalastuslaivastoon kuuluu edelleen noin 3 000 alusta, valtaosa noin 120 miljoonan kilon vuosisaaliista saadaan muutamalla kymmenellä troolarilla. Isoja kalastusaluksia on viime vuosina myyty ulkomaille, etenkin Viroon ja Ruotsiin. Suomessa ollaan huolissaan kehityksestä.

Kansanuutiset 17.11.2011

Meritaimen voi huonosti Suomen vesillä

Itämeren rannikkovaltioista Suomessa on meritaimenen luonnonkantoja jäljellä vähiten. Viime kesän selvityksissä esimerkiksi Tornionjoen sivujoessa Pakajoessa ja Isojoessa poikasten esiintymistiheys jäi pitkän aikavälin keskiarvoa alemmaksi.

Maaseudun tulevaisuus 10.11.2011
Uhanalainen meritaimenkanta on elpynyt hieman
Suomen vähiin käynyt meritaimenkanta on elpynyt hieman, kertoo Suomen luonnonsuojeluliitto.
Vantaanjoella Uudellamaalla on tehty tänä syksynä poikkeuksellisen paljon meritaimenien kutuhavaintoja. Vantaanjoki on Virtavesien hoitoyhdistyksen mukaan Suomenlahden tärkein meritaimenien auttamiskohde.

Demari 10.11.2011

Synkkä tulevaisuus: Lohisodalle ei näy loppua
Itämeren lohenkalastuskiintiöitä päätettiin laskea 51 prosenttia. EU:n komissio ja Kansainvälinen merentutkimusneuvosto ICES esittivät, että kantojen elvyttämiseksi kiintiötä olisi laskettava 79 prosenttia. Keskustelu lohen suojelusta käy edelleen kuumana ja seuraavan kerran lohiasiat ovat esillä Helsingissä Säätytalon seminaarissa keskiviikkona 9. marraskuuta. Suomalainen lohi on joutunut kokemaan kovia. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten lohi pystyi lisääntymään yhteensä 18:ssa Itämereen laskevassa joessa, mutta nyt jokia on jäljellä vain kaksi – Tornionjoki ja Simojoki. Viimeisin menetetty lohijoki oli Kiiminkijoki.

9.11.2011 Kaleva
Metsähallitus istutti lähes puoli miljoonaa kalanpoikasta
Metsähallituksen Pohjanmaan luontopalvelut on kuluneen syksyn aikana istuttanut yli 490 000 kalanpoikasta Kainuussa, Koillismaalla sekä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseville valtion vesille.
Siikojen osuus istutuksista on ollut noin 380 000 kappaletta. Lisäksi on istutettu kuhia, harjuksia ja taimenia.

Rantalakeus 2.11.2011
25 tonnia särkiä
Oulunsalo Troolarit palailevat Riutunkarin kalasatamaan päivittäisiltä pyyntireissuiltaan. Viime päivien säät ovat viilentäneet merivettä niin, että särjet ovat lähteneet liikkeelle matalilta rannoilta ja laskeutuneet joista mereen. Kun kalastaja sattuu trooleineen paikalle oikeaan aikaan, saattaa saaliiksi tulla jopa 45 tonnia roskakalaksi luokiteltua särkeä.

Lehdistötiedote 1.11.2011

Kalanjalostusyritys muuttaa Hailuotoon
- kylmä- ja lämminsavukalan tuotanto alkaa Marjaniemessä alkuvuodesta 2012
Yrittäjä Pekka Hirvimäki siirtää kalanjalostustuotannon Jyväskylän Palokasta Hailuodon Marjaniemeen. Yritys jalostaa kasvatetusta ja villistä kalasta lämmin- ja kylmäsavutuotteita tukku- ja vähittäismyyntiin. Yritys työllistää yrittäjäpariskunnan lisäksi paikallista työvoimaa. Palokan Kalasavustamona tunnettu yritys muuttaa nimensä samalla Hailuodon Kylmäsavuksi. Lue koko tiedote täältä.

Kalanjalostutilan rakentaminen 31.10.2011 kunnanvaltuuston esityslistalla.

Kalanjalostustilan rakentaminen 24.10. 2011 pidetyn hallituksen kokouksen esityslistalla.

Verkkouutiset 21.10.2011
Suomen ensi vuoden lohikiintiö pienenee reippaasti tähän vuoteen verrattuna.
Euroopan unionin maatalousministerit päättivät perjantaina, että Suomi voi kalastaa ensi vuonna Pohjanlahdella runsaat 122 553 ja Suomenlahdella 15 419 lohta. Pohjanlahden kiintiö puolittuu tästä vuodesta. Sen sijaan Suomenlahden lohikiintiö säilyy ennallaan.

Maaseudun tulevaisuus 21.10.2011

Lohta kannattaa pyytää
Lauri Kontro: ”EU:n kalastuspolitiikka onkin uudistettava perin pohjin.”
Vanhan viisauden mukaan lohta kannattaa pyytää, vaikkei saisikaan. Monen ammattikalastajan mielestä kalastus Itämerellä on kehittynyt sellaiseksi, että lohta ei saa, mutta sitä ei saa pyytääkään. EU uhkaa pienentää lohikiintiöitä kovalla kädellä.

Siikamarkkinat Hailuodon Marjaniemessä 8.-9.10.2011

Katso ohjelma Hailuodon matkalun verkoksivuilta

Raahelainen, 5.10.2011

Miten käy siian kalastuksen?
VAIKUTUKSET Ydinvoimalan lämpimät lauhdevedet aiheuttavat harmaita haivenia kalastajien etujärjestön nokkamiehelle jo ennakkoon. - Eniten olen huolissani siikojen ja siian kalastuksen puolesta, toiminnanjohtaja Jyrki Oikarinen Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitosta puntaroi tilannetta.

Hankkeen esittely kunnanhallitukselle 3.10.2011


YLE, MOT 26.9.2011
Viekää silakatkin merestä
Suomalaiset ovat häviämässä kalastussodan Itämerellä. Virolaiset ja ruotsalaiset ostavat suomalaisia aluksia ja saavat näin oikeuden kalastaa Suomen kiintiöstä. Viranomaiset levittelevät käsiään. Toimittaja: Tiina Lundell

YLE 15.9.2011
Itämeren lohenpyyntiin esitetään supistuksia
Euroopan komissio ehdottaa, että Itämeren lohikantojen suurimman sallitun saaliin suuruutta alennetaan ensi vuodeksi. Itämeren pääaltaalta saisi pyytää lähes 80 prosenttia vähemmän lohta kuin tänä vuonna, Suomenlahdelta lähes 30 prosenttia vähemmän.

HS 14.9.2011

Suomessa kasvatettu kala häviämässä tuontikalalle

STT: Kotimaisen kasvatetun kalan tuotanto putoaa samalla, kun kalaa tuodaan ulkomailta yhä enemmän. Viime vuonna suomalaiset yritykset tuottivat hieman alle 12 miljoonaa kiloa kalaa elintarvikekäyttöön. Määrä on viime vuosien pienimpiä ja merkittävästi pienempi kuin 90-luvun huippuvuosina. Kasvatetun kalan tuonti kasvaa sen sijaan jatkuvasti. Esimerkiksi norjalaista lohta tuotiin maahan viime vuonna yli 23 miljoonaa kiloa.

Hallin mahdollisten muutostöiden rakennesuunnittelu käynnistyy 19.9.2011.

Kalalastajien hankeinfo Marjaniemessä, kalahallissa, 15.9.2011 klo 14.

Kalahallin rakenne-, LVIA- ja sähkösuunnittelijat valittu tarjouskilpailun perusteella.


Ohjausryhmän kokous 9.9.2011.


Kalahallin rakenne-, LVIA- ja sähkösuunnittelutarjouspyynnöt lähetetty.

Ohjausryhmän kokous 28.6.2011.

Kansainvälinen kalaviikko OCEAN2012

Tekniikka&Talous, 23.6.2011
Suomalaiskeksintö lupaa mahtavan kalasaaliin

Petteri Lankinen purjehti viitisen vuotta sitten Karibialta Eurooppaan, yksin, ja yritti saada ruokavalionsa parempaan jamaan kalastamalla. Valitettavasti tonnikalat olivat useammin purkista kuin siiman päästä. Suunnolla tuotekehitysinsinöörinä työskennelleen Lankisen mieleen juolahti, että saaliin takaamiseksi viehe pitäisi saada oikeaan syvyyteen ja oikeaan lämpötilaan. Mutta miten?


30.5. Hankeinfo kalastajille Marjaniemessä.


YLE 30.5.2011

Kalansaaliit halutaan verkkoon
Vapaa-ajankalastajien toivotaan kirjaavan kalansaaliinsa nettiin. Metsähallitus on avannut palvelun osoitteessa tuikki.fi, jossa kalastajat voivat pitää päiväkirjaa saaliistaan ja kalapaikoistaan. Tietoja hyödynnetään kalavesien hoidossa.

Hankkeen nykytilan analyysia ja käyttäjäkartoitusta sekä kalahallin muutostarpeita on selvitetty aikataulun mukaisesti.

Hanke-esittely Hailuodon kalastajainseura ry:n kokouksessa 11.4.2011

ESS 4.5.2011
Kalasta on tullut ylellisyystuote

YLE 12.4.2011
EU:n hylkeensietokoulutussarja päättyi Iihin
Iihin kokoontuu noin 80 ammattikalastajaa saamaan EU:n määräämää hyljekoulutusta. Osallistujat ovat Tornion ja Kokkolan väliseltä alueelta. Kalastajien on osallistuttava koulutukseen saadakseen korvauksia hylkeiden aiheuttamista tappioista

HS 12.4.2011

Luomuruoka maistuu suomalaisille
Suomalaiset syövät yhä enemmän luomu- ja lähiruokaa.

SITRA
Lähiruokamarkkina kolminkertaistuu
Sitran selvitys ennustaa lähiruoalle uudenlaisia kuluttajien verkkopalveluita, pieniä tukkuja, tuoretukkutoreja sekä monimuotoisia toimitus- ja kuljetusmalleja. Ostohalukkuus lähiruoalle on olemassa, mutta tehokas ja välikäsiä vähentävä jakelu- ja logistiikkajärjestelmä odottaa vielä käyttöönottoa.

Hankkeen ohjausryhmän kokous 5.4. klo 14 Hailuodossa.

Lisätietoja: Heikki Sipola, puhelin: 044 497 3573, sähköposti: heikki.sipola (at) hailuoto.fi

Kansainvälisesti Kalavesillä hankkeen
koulutusiltapäivä 6.4. Tampereella

Kalatalohankkeen projektipäällikkö osallistui tapahtumaan. Saatiin tietoa, hyviä ideoita ja vinkkejä Hailuodon kalastuksen ja kalastusmatkailun kehittämiseen. Materiaali löytyy hanketoimistosta kunnanvirastosta.

päivitetty: 01.03.2012 14:51

Tapahtumat

Ajankohtaista


Anna palautetta

   Lautta-aikataulut >
   Linja-autoaikataulut (linja 66) >
   Karttapalvelu >
   Web-kamerat >
   Yhteystiedot >

Hailuoto Perämeren helmi

Hailuodon kunta, Luovontie 176, 90480 Hailuoto, puh: 044-4973 500, fax: 08 8100 820