Hailuodon 20. Siikamarkkinat 8-9.10.2011
Kutsumme kaikki entiset ja uudet myyjät kauppaamaan tuotteitaan perinteisille Hailuodon Siikamarkkinoille, jotka järjestetään 20. kerran. Myyjiä on ollut vuosittain noin 50 ja kävijöitä 4000. Juhlavuoden kunniaksi Siikamarkkinoilla on monenlaista ohjelmaa, mm. tangokuninkaallisia, kädentaitoesityksiä ja paljon muuta. Siikamarkkinoilla myydään kalan ja kalajalosteiden lisäksi muita mielenkiintoisia tuotteita Hailuodosta ja mantereeltakin. Markkinat rakennetaan Hailuodon Marjaniemeen, jossa on paljon muutakin nähtävää ja koettavaa. Majakka, Luototalo, satama.
Tänä vuonna myyntipaikat numeroidaan, jolloin voidaan taata jokaiselle tasapuolinen myyntipaikka. Pohjakartta toimitetaan ennakkoon myyjille.
Myyntipaikat
Telttapaikat Hinta: 80 €/m + 50 €/seuraavat metrit. Telttapaikkoja on rajoitetusta. Teltassa on valmiina myyntipöydät, joilla yhden tilan leveys on 1 - 1,5 metriä.
Ulkopaikat Hinta: 100 €. Kokoa ei ole määrätty, mutta tilojen suunnittelun kannalta haluaisimme tietää arvioidun tilantarpeen. Myyjät tuovat omat kalusteensa.
Kalahalli Kalahallipaikkoja on rajoitetusta. Kalahallissa on valmiina myyntipöydät, joilla yhden tilan leveys on 1 - 1,5 metriä. Tila on tarkoitettu tuoreen kalan ja kalajalosteiden myyntiin. Hinta: 80 Eur / ensimmäinen metri plus 50 Eur/seuraavat metrit.
Kalahalli varastotila Kalahallin varastotilan paikat on varattuna Hailuotolaisille yrittäjille. Kalahallissa on valmiina myyntipöydät, joilla yhden tilan leveys on 1 - 1,5 metriä. Paikkoja on 8 kpl.
Kalahallin laituripaikat Tuorekalan myyntiin tarkoitetut veneellä saapuville kalastajille, ilmainen.
Järjestäjä Hailuodon Yrittäjät ry Puh. 044 497 3507 Sähköposti siikamarkkinat@hailuoto.fi
Ilmoittauminen
Voit varata myyntipaikan alla olevalla lomakkeella. Huomaa alla olevat myyntiehdot!
HUOM: elintarvikkeita myyvät täyttävät viimeistään 15 päivää ennen tapahtumaa elintarvikelain vaatiman lomakkeen, joka heidän on toimitettava Oulun kaupungin Ympäristövirastoon (PL 34, 90015 Oulun kaupunki). Lomakkeen voi noutaa em. virastosta tai täyttää netissä osoitteessa www.ouka.fi.
Myyntiehdot
- Myyntipaikkojen tulee olla valmiiksi rakennetut lauantaina klo 10.00 mennessä, ellei toisin ole sovittu eikä niitä saa tyhjentää eikä purkaa ennen sunnuntaita, klo 17.00.
- Myytävää on varattava niin paljon, että se riittää koko markkina-ajaksi.
- Myyjä varaa myyntipaikan tällä lomakkeella, saa laskun paluupostissa ja vahvistaa varauksensa laskun maksamisella.
- Myyntipaikan käyttöoikeus palautuu järjestäjälle jos laskua ei ole maksettu 5.10 mennessä.
- Myyjä vastaa oman myyntipaikkansa pystyttämisestä, purkamisesta, somistamisesta, poiskuljetuksesta, siivouksesta ja jätehuollosta.
- Myyntipaikkaa ei saa vuokrata eikä luovuttaa edelleen ilman järjestäjän lupaa.
Force majeure: järjestäjä pidättää itsellään oikeuden tapahtuman peruuttamiseen tai siirtämiseen toiseen ajankohtaan ellei sitä ylivoimaisen esteen vuoksi voida toteuttaa ilmoitettuna aikana.
päivitetty: 22.08.2011 13:32
|