in english

Hailuoto on Perämeren suurin saari ja se on kohonnut merestä noin 2000 vuotta sitten. Maan kohoaminen jatkuu edelleen ja ennen pitkää saari on kiinni mantereessa. Asutus on saarelle asettunut toisen vuosituhannen alussa. Kalastus on luonnollisesti ollut tärkeä elinkeino. Maatalous on ollut ja on edelleen tärkeä elinkeino.Asukkaita on ollut 1800-luvun lopussa enimmillään noin 2000. Asukasluku laski 1960- ja 1970-luvuilla. 1980 väkiluku oli alle 900, mutta on noussut siitä ja vuoden 2007 helmikuussa rikkoutui myös tuhannen raja väkiluvun ollessa tasan tuhat.

 

Luonnostaan kuulu 

Hailuodon luonto on arvokas ja sitä pyritään säilyttämään tuleville sukupolville eri suojeluohjelmien avulla. Suojelukohteena ovat sekä linnut, ranta-alueet että erikoiset harjumuodostumat. Maannousemarannikko elää ja muuttuu jatkuvasti ja muodostaa siten oman elävän suojelukohteensa. Hailuodon rakennettua ympäristöä leimaa hyvin säilynyt talonpoikainen rakentaminen ja niinpä se yhdessä luontokokonaisuuden kanssa on nimettu yhdeksi Suomen kansallismaisemista, ainoana kokonaisena kuntana.

Keskeisiä tilastotietoja 

Hailuoto kuuluu

  • Oulun lääniin
  • Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan
  • Oulun seutukuntaan ja työssäkäyntialueeseen

Pinta-ala 1028 km2

  • josta sisävesistöä 5 km2

Väestötiedot

  • Väkiluku 31.12.1980 oli  897 henkeä
  • Väkiluku  31.12.1990 oli 934 henkeä
  • Väkiluku  31.12.2000 oli 966 henkeä
  • Väkiluku  31.12.2006 oli 988 henkeä
  • Väkiluku  31.12.2008 oli 1030 henkeä
  • Väestöennuste v. 2015 1069(tilastokeskus)

Väestön ikärakenne(31.12.2005)

  •  0-14 vuotiaat 124   12,9 %
  • 15-64 vuotiaat 610    63,6 %
  • 65 -   vuotiaat 230    23,9 %

Koulutus

Tutkinnon suorittaneita yli 15 -vuotiaita 520

  • näistä keskiasteen suorittaneita 341
  • näistä korkea-asteen suorittaneita 179

Asuminen

Asuntokuntia 430, keskikoko 2,2 henkeä

Tuloveroprosentti 2007 19,25 % 

Työllinen työvoima 2004

  • Työllinen työvoima yhteensä 363
  • Työpaikkaomavaraisuus 71,4 %

Työssäkäyvät elinkeinoittain 2004

  • Maa-, riista-, metsä- ja kalatalalous 60
  • Teollisuus ja rakennustoiminta 56
  • Kauppa, majoitus- ja rakennustoiminta 51
  • Kuljetus ja tietoliikenne 23
  • Rahoitus-, tutkimus ym    37
  • Koulutus ja terveydenhuolto 101
  • Muut yhteiskun. ja henk.koht. palv. 19
  • Tuntematon toimiala 16

Pendelöijät  96  v. 2004

Etäisyys Ouluun 50 km

Lauttaväylän pituus 6,8 km, 25 min

Saaren läpi kulkevan tien pituus 30 km 

Suomi.fi -Hailuoto sivut

Tietoa luonnosta(Oulun yliopisto) 

päivitetty: 01.07.2010 15:55












Anna palautetta

   Lautta-aikataulut >
   Linja-autoaikataulut (linja 66) >
   Karttapalvelu >
   Web-kamerat >
   Yhteystiedot >

Hailuoto Perämeren helmi

Hailuodon kunta, Luovontie 176, 90480 Hailuoto, puh: 044-4973 500, fax: 08 8100 820